"Mun veljelläkin on tollanen", tokaisi eräs nuorimies Poppelin nähdessään  (mikä minusta kuulosti samalta kuin miltä hänestä varmaan olisi kuulostanut, jos olisin viitannut hänen tyttöystäväänsä että "mun broidillakin on tollanen"), eikä loppuvierailun ajan kiinnittänyt mitään huomiota koko vauvaan. Juuri noin pitää käyttäytyä, jos ei ole kiinnostunut pikkulapsista. Äitinä sitä tietysti saattaa ihmetellä, miten joku ei tunnista ihmettä, vaikka se kuolaisi ja jokeltaisi ihan nenän edessä, mutta jos ei, niin ei väkisin.

Eniten ärsyttää juuri sellaiset ihmiset, jotka kuvittelevat, ettei pikkulapsen äidille voi puhua mistään muusta kuin jogurtista ja lapsilisistä. Ei ole mitään pahempaa kuin huomata kohteliaisuuttaan kertovansa pikkuvauvan kehityksestä jollekin, joka on kohteliaisuuttaan kysynyt, mutta jota aihe ei selvästikään kiinnosta tippaakaan. Erityisesti vituttaa, jos kyseessä on joku ystävä. Tai pitäisi varmaan sanoa entinen ystävä. Yksi uudenvuodenlupauksistani oli, etten pidä enää yhteyttä sellaisiin ääliöihin, jotka luulevat että nyt kun minä olen äiti, minä olen vain ÄITI, huolimatta siitä kuinka monta vuotta ollaan tunnettu. Saavat mennäkin. Ystävyys, joka ei kestä toisen lapsensaantia, ei ole suremisen arvoinen. Paras ystäväni luulee, että rintapumppu on jokin seksilelu eikä uskalla pitää Poppelia sylissä. Ja on tosiaan edelleenkin paras ystäväni. Meillä on muuta yhteistä kuin äitiys.

Tietysti puhun Poppelista mielelläni – sellaisille ihmisille, joilla on itselläänkin lapsia tai joita muuten vain kiinnostaa. Mutta on sitä elämässä muutakin kuin kestovaipat ja imetysrytmi. Jopa pikkuvauvan äidillä.

Minä olin väärässä. Rakastettu oli oikeassa. Myönnän, että hän tietää aika paljon asioita ja on monesti oikeassa.

Meillä on Rakastetun kanssa pistekilpailu. Pisteen saa aina oikeasta tiedosta  tilanteessa, jossa olemme erimieltä jostakin asiasta. Kun kumpikin on valinnut kantansa, asia tarkistetaan objektiiviselta taholta (esim. googlaamalla) ja voittaja saa yhden pisteen. Kilpailu koskee vain sellaisia asioita, joihin on olemassa yksi vastaus, ja sen ehtona on, että toinen väittää toisen parempaa tietoa vastaan. Esim. muutama päivä sitten meillä oli kiista siitä, onko se Raptorin levyn nimessä esiintyvä ajopuuteoria jokin oikea teoria, vai ainoistaan levynnimeen keksitty. Rakastettu väitti jälkimmäistä, vaikka olin aivan varma, että olin kuullut termin jossakin muussa yhteydessä. Ei kun googlaamaan: ajopuuteoria on teoria siitä, miten Suomi ajautui jatkosotaan. Piste.

Tänään kiista koski merilevälevyjä, niitä mistä valmistetaan sushirullia. Aiomme uudenvuodenaattona nauttia sushia ja kuohuviiniä. Epäilin, että merilevälevyjä ei saisi meidän lähimarketista, vaan niitä pitäisi lähteä keskustasta saakka hakemaan. Rakastettu oli sitä mieltä, että niitä on varmasti meidän omassakin kaupassa. Kiista yltyi siihen pisteeseen, että tällä kertaa voittajalle luvattiin paitsi piste, myös julkinen tunnustus toiselta. Lähdimme kauppaan, missä voitonriemuinen Rakastettu pääsi heiluttelemaan merileväpakkausta kasvojeni edessä. Piste.

Olemme pelanneet tätä peliä jo parin vuoden ajan. Pistetilanne on tällä hetkellä noin 273-2 minun hyväkseni. Ei tämä niin vakavaa ole. Rakastettu on vain hiukan kärkkäämpi pitämään luuloa tietona. Se toinen voitto tuli siitä, kun minä väitin, että siinä Seppälän mainoksessa lauletaan kulta, anna kulta, tulla aivan lähellesi.

Ei lauleta. Se menee anna, kulta, anna tulla aivan lähellesi.

Jos joku on lihava, niin yleensä ei pidetä tahdikkaana joka tapaamisella mennä puristelemaan tämän vatsaa ja hokemaan, että kylläpä sä oletkin läski. Jos vyötärön leveys sen sijaan johtuu raskaudesta, niin vastaavaa jostain syystä pidetään ihan sopivana käytöksenä. Varsinkin näin viimeisillään, kun vatsa tosiaankin on iso, siitä saa kuulla jatkuvasti. Mä en oikein ymmärrä miksi. Vittuako sitä mulle täytyy tulla kertomaan, että mun vatsa on iso? Kyllä mä olen huomannut sen ihan itse…

Ylipäätään raskaana ollessa saa tuntea olevansa jonkinlainen entisajan sirkuksen kummajaisnäytöksen  vetonaula. Isomahaisen naisen luulisi olevan yhtä harvinainen ilmestys kuin parrakkaan naisen, ainakin sen perusteella, miten paljon huomiota vauvamaha kerää puoleensa. Ja kuten parrakas nainen on ensisijaisesti parrakas nainen, samoin odottavan naisen tärkeimpänä, ellei peräti ainoana ominaisuutena pidetään isoa mahaa. Sitä sitten ihmetellään ja taputellaan ja esitellään (oikeasti: lähdin kesken eräistä juhlista, kun siskoni jo kolmatta kertaa esitteli mut jollekin sanoilla ”tässä on mun sisko ja”, osoittaen mun vatsaa, ”TÄSSÄ ON MUN TULEVA SISKONTYTTÖ TAI –POIKA”), eikä tulevalta äidiltä vahingossakaan kysytä mitään, mikä ei suoraan tai epäsuorasti liittyisi mahaan. Ketään ei kiinnosta mitä raskaana oleva tekee työkseen tai opiskelee, millaisesta musiikista hän pitää tai mitä hän harrastaa. Sen sijaan laskettu aika ja tyttö vai poika-kysymyksiin saa vastailla kyllästymiseen saakka. Mummo, joka ei ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut mun tekemisistä eikä muista edes mun syntymäpäivää, jostain kumman syystä nyt haluaa ”nähdä mut raskaana”. Siinähän haluaa. Ei tasan kiinnosta tässä vaiheessa enää raahautua mihinkään vanhainkotiin ihmeteltäväksi.

Sitä voisi luulla, että kun ihmislaji on onnistunut säilymään vuosituhanten halki ja lisääntymään yli kuuteen miljardiin yksilöön, ettei elinkelpoisen lapsen saaminen olisi niin ihmeellinen ja vaikea asia. Näin ei kuitenkaan ole, ainakaan jos on uskominen kaikkia niitä ohjeita, joita raskaana oleville tyrkytetään. Heti ensimmäisellä neuvolakäynnillä tulevalle äidille annetaan lista ruoka-aineista ja muutamasta muusta asiasta, joita tulisi välttää, mikäli ei halua altistaa itseään ja lastaan mitä erilaisimmille vaaroille. Esim. pastöroimattomia juustoja ei kannata syödä, sillä niissä saattaa pesiä listeria-bakteeri, joka saattaa aiheuttaa keskenmenon, ennenaikaisia supistuksia, aivokuumeen vauvalle… Listeria aiheuttaa muille ihmisille ruokamyrkytyksen, mutta sikiön se saattaa suorastaan tappaa. Kuulostaa aika pahalta. Mutta milloin olet viimeksi kuullut, että joku olisi saanut ruokamyrkytyksen syötyään pakastevihanneksia tai kylmäsavulohta? Minä en ole tainnut kuulla koskaan.

Vaikka riski on pieni, ymmärrän kyllä jollakin tasolla, miksi tuollaisia ohjeita neuvolassa jaetaan. Kun jollekin kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta aina käy huono tuuri, aletaan syyllistä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Ja auta armias, jos silloin selviää, että neuvolassa on pimitetty tietoa. Luultavasti tuolla neuvolan jakamalla listalla silti saadaan aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Yleensä tuleva äiti on ihan tarpeeksi huolissaan omasta ja lapsensa hyvinvoinnista vaikkei häntä pistettäisikään tuntemaan syyllisyyttä siitä, että hän raskauden alkuvaiheessa söi yhden lohivoileivän ja varomaan kaikkia tekemisiään seuraavien kahdeksan kuukauden aikana.

Mutta neuvolassa jaetut ohjeet sentään perustuvat jonkinlaiseen tutkittuun tietoon.  Pahimpia ovat kaikki ne ihmiset, jotka eivät yleensä itse ole koskaan olleet raskaina, mutta joilla on serkku tai vähintäänkin joku tuttava, jolla on lapsi, mikä siis kaiken logiikan mukaan tekee heistä ylimpiä auktoriteettejä kertomaan, kuinka raskaana ollessa kuuluu käyttäytyä. Ystävällisyyttään he sitten jakavat ”hyvää tarkoittavia” neuvoja, vaikkei odottava äiti olisi tällaisia huomionosoituksia pyytänytkään. Yleensä nämä neuvot ovat saaneet alkunsa jonkun turhan vilkkaasta mielikuvituksesta, mutta kun on kerran saunassa kuultu, että jollekin tädin kaverin kummitytön kaimalle kävi näin, niin pakkohan sen on olla totta.

     -     Älä juo teetä! Se haittaa raudan imeytymistä.

Minä olen viimeiset pari kuukautta ottanut rautatabletin heti herättyäni teen kanssa. Kummasti on hemoglobiiniarvot silti nousseet.

-         Älä vain juo light-limsaa, makeutusaine tekee pahaa vauvalle!

Niin joo, onhan se tutkittua tietoa: jos light-limsaa juo monta litraa päivässä, niin makeutusaineesta voi tosiaan olla jotakin haittaa vauvalle. Ihan tosi? Sanoohan sen jo terve järkikin, ettei mitään limsaa kannata juoda litratolkulla päivässä, oli sitten raskaana tai ei.

Ja jos odottava päättää olla ottamatta neuvoa huomioon:

-         Niin voithan sä tietysti niin tehdä… jos sun omatunto sen sallii.

Omatunto sen sallii!! Ihan kun raskaana oleva olisi tunnustanut suunnittelevansa vähintään murhaa, vaikka kyse olisi vain halusta syödä säilykepersikoita.

Näille olisi helppo nauraa, ellei odottavien äitien huolestuttaminen ja syyllistäminen olisi maailman helpoin juttu. Kun joku puolituttu sen enempää miettimättä kysyy, kuinka raskaana oleva uskaltaa käyttää itseruskettavaa kosteusvoidetta, saattaa tämä ressukka valvoa öitä miettien, kuinka voide on ihon läpi imeytynyt lapsiveteen tehden siitä myrkyllistä. Jokaiselta vauva-aiheiselta nettikeskustelupalstalta löytyy kysymyksiä, jotka alkavat sanoilla ”saako raskaana ollessa…” Epävarmuus voi äityä niin pahaksi, että odottava äiti ei uskalla tehdä enää oikein mitään ilman, että pelkää vahingoittavansa vauvaa. Olen törmännyt tapaukseen, joka pelkäsi juovansa liikaa vettä, vaikka joikin vain janoonsa. Vesihän on tunnetusti kaikelle elämälle vaarallista, varsinkin näin kesäkuumalla… Eräs toinen taas oli kehittänyt ongelman mehukeitosta: kun mehukeittoa syö litran viikossa puuron kanssa, niin pitäisikö ostaa sellaista, jossa on sokeria, vai sellaista, jossa on makeutus ainetta? Kyseinen henkilö oli ratkaissut asian ostamalla joka toinen viikko toista. Siis mehukeittoa! Oikeasti! Luulisi, että kyse olisi parista harvinaisen typerästä tapauksesta (mikä on toki mahdollista, typeryys kun on tunnetusti rajatonta), mutta en usko. Luultavasti nämä naiset ovat muuten ihan fiksuja ihmisiä, mutta kun raskaana oleville ollaan joka puolelta tuputtamassa niin paljon ja niin ristiriitaisia neuvoja (älä syö sokeria, älä syö makeutusainetta, älä sitä, älä tätä…), niin menee sitä sekaisin vähemmästäkin. Lähdekritiikki unohtuu. Jos nyt menisi jollekin vauvapalstalle ilkeyttään kirjoittamaan, että kai te nyt kaikki tiedätte, ettei raskaana ollessa saa syödä uusia perunoita eikä uida järvessä, niin siinä olisi varmasti muutaman kesä pilalla, vaikkei väitteille mitään totuuspohjaa olisi olemassakaan.

Miten sitä sitten kestää täydet yhdeksän kuukautta tulematta hulluksi tai vähintäänkin vainoharhaiseksi? Itse olen ratkaissut asian niin, että pyrin kuuntelemaan ainoastaan itseäni: järkeäni ja omaa vointiani. Se ei aina ole helppoa. Kun tarpeeksi moni ihminen kysyi, että saatkohan sä kuule enää ajaa pyörällä, niin siihen etsin ihan mustaa valkoisella. Loppuraskauden turvalliset liikuntamuodot: Kävely, hölkkä, uinti, PYÖRÄILY, hiihto, äitiysjumppa. Jos joku siitä vielä valittaa, eikä usko vaikka mä kuinka vakuuttaisin, etten mä ole huomannut siinä mitään hankaluutta, niin nyt mulla on löydä kovempia todisteita pöytään. Ja kyllä, olen raskausaikana syönyt homejuustoa, enkä tunne siitä tippaakaan syyllisyyttä. Olen myös joskus juonut lasin viiniä ruuan kanssa. En jotenkin jaksa uskoa, että siitä olisi suurempaa haittaa, kun Keski-Euroopan ja Välimeren maihin syntyy vuosittain satojatuhansia terveitä lapsia.

Eipä silti, että minunkaan mielestäni raskaana ollessa saisi tehdä ihan mitä tahansa. Perseitä en lähtisi vetämään, enkä tässä vaiheessa enää tekisi benji-hyppyä.

Syskalla on orastava vauvakuume. ”Se on niin kuin seitsenpäinen hydra: joka kerta kun siltä leikkaa yhden pään pois, kasvaa tilalle kaksi. Jos katselee lastenvaunuja työnteleviä ihmisiä ja ajattelee, miten hölmöiltä ne näyttää, niin heti tulee mieleen, että saahan sen lapsen pyöränkin taakse… ja kantoliinaan tai…”. Voihan se noinkin alkaa.

Mä en oikein enää muista millaista oli vasta helliä/torjua ajatusta raskaaksi tulemisesta, kun tässä vaiheessa alkaa olla kyllästynyt koko odotukseen. Ei siinä vielä mitään että, mun ruumis on muuttunut. Mun täydellinen, upea naisenvartalo on venynyt ja paisunut vauvan kodiksi ja kasvualustaksi. So what? Kyllä se siitä aikanaan palautuu, ja vielä löytyy pari vaatekappaletta, jotka menee päälle. Eikä päänsäryt, närästykset ja alkuraskauden etova olo ja mitä kaikkea muuta tässä matkan varrella nyt on ehtinyt olemaankaan vielä mitään. Mutta tämä vitutus! Jotkut tulevat raskauden hormonimylläkästä kauhean herkiksi: liikuttuvat helposti ja pillahtavat itkuun monta kertaa päivässä. Mua ottaa päähän jatkuvasti. Joskus silloin kauan sitten ihmettelin samaa oloa aina kuukauden välein: mikähän nyt on, kun kaikki raivostuttaa, vaikkei mitään erityistä syytä olekaan? Ja aina sama ahaa-elämys: PMS, tietenkin. Mutta silloin se aina meni ohi päivässä parissa ja muun ajan mä olin oma säyseä itseni. Nyt tätä hampaiden kiristelyä on kestänyt sen kahdeksan kuukautta putkeen. Vähän alkaa olla puhti lopussa…

No, tämä krooninen vitutus on johtanut sellaiseen asiaan, että mun toleranssi kaikenlaisen paskaläpän ja idioottimaisuuksien kuuntelemiseen on ihan nollissa. Ikävä kyllä raskausaikana ei ole mitenkään erikoisen suojattu moiselta äänisaasteelta. Päinvastoin, joka vitun riemuidiootti kuvittelee, että raskaana oleva kaipaa juuri häntä neuvomaan ja julistamaan milloin mitäkin nerokasta pakastevihannesten tai pyöräilyn vaaroista. Varsinkin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan olleet raskaana ja/tai joilla ei ole lapsia. Siksi tuntuikin luontevalta nimetä tämä blogi Shitlistiksi. Kun kirjoittaa elämäntilanteessa, jossa jatkuva vitutus yhdistyy ympäristön jatkuvaan provosointiin, voi olla melko varma, ettei tässä blogissa tule kauheasti näkymään kuvauksia elämän ihanuudesta. Mä toivonkin, että kun mä olen tänne kirjannut ja tavallaan tuonut ”julkisuuteen” ne asiat, mitkä mua kulloinkin häiritsee, niin mun ei tarvitse enää vatvoa niitä mielessäni. Eräänlaista itseterapiaa siis. Tämä julkisuuden aste on juuri se asia, miksi halusin kirjoittaa blogia mieluummin kuin perinteistä päiväkirjaa. Teoriassa tätä pääsee lukemaan kuka vain. Käytännössä tuskin ketään kiinnostaa, varsinkaan kun mulla ei ole mitään aikomusta mainostaa tätä kaikille tutuille. Mutta se, että koko ajan on olemassa mahdollisuus, että joku lukee tekee tästä hauskaa. Saa nähdä kuinka monta merkintää jaksan kirjoittaa sen option voimalla…

Syskan mukaan muut sen tutut on lapsia odottaessaan tai niitä saadessaan alkaneet yllyttää kaikkia muitakin hankkimaan lapsia. ”Mikset sä ole tehnyt niin?”. Ensinäkin siksi, että musta on jokaisen yksityisasia tekeekö lapsia ja milloin, jos edes tekee. Yksi asia mitä, mä muistan omasta vauvakuumeajastani on joidenkin ihmisten suorastaan hyökkäävät kommentit. ”Ette te voi mitään lasta tehdä, te ette ole olleet yhdessä tarpeeksi pitkään, sä et ole vielä valmistunutkaan ja sä olet liian nuori…”. No, kuten ilmeistä, näillä kommenteilla ei ollut kauheasti vaikutusta. Ei mulla ole tapana muitakaan asioita elämässäni tehdä sen mukaan miten kaikki muutkin, jos se ei musta itsestäni tunnu luontevalta, miksi sitten niitä kaikkein tärkeimpiäkään? Ja vaikka mä olinkin yllättynyt siitä millaisella intohimolla joku, jolle asia ei tippaakaan kuulu (loppujen lopuksihan se ei kuulu kenellekään muulle kuin mulle ja Rakastetulle) alkoi julistaa erilaisia syitä miksei me muka voitaisi hankkia lasta, niin ei siitä voinut kauhean vihainen olla. Ihmiset on herkkiä puolustaessaan omia valintojaan. Ja sitähän ne purkaukset pohjimmiltaan oli. Aina ne perustelut paljastui sellaisiksi, joilla niiden puolesta puhuja selitti itselleen, miksei hänen kannattaisi (vielä/koskaan) hankkia lasta. Meidän tilanteen kanssa niillä ei juuri ollut tekemistä.

Sama juttu on varmaan taustalla tuossa muiden yllyttämisessä lapsentekoon. Kai silläkin vain haetaan hyväksyntää omille valinnoille. Jos joku muu päättää tehdä samoin, niin voi olla entistä varmempi siitä, että on itse valinnut oikein. Se onkin toinen syy, miksi mä en ole erityisesti välittänyt liputtaa lapsenhankinnan ihanuuden puolesta. Mä en tarvitse kenenkään hyväksyntää. Vitut kaikkien muiden mielipiteistä. Me saadaan kohta vauva, ja mä olen siitä aika helvetin onnellinen, vaikka muut ajattelisivat mitä.